10. päivä ­- Puerto Rico

Laulavat sadepisarat

Heräsimme aamulla aikaisin valmiina tutustumaan viimeiseen satamaan, San Juanin kaupunkiin, ja tekemään tuliaisostoksia. Aamu oli sumuinen ja taivas näytti huolestuttavan harmaalta. Marssimme kuitenkin aamiaisen jälkeen laiturille, joka oli poikkeuksellisesti katettu. Vettä tuli kaatamalla. Seisoimme laiturilla katoksen alla melkoisen pitkään ennen kuin totesimme, että ei tästä taida mitään tulla. Niinpä marssimme takaisin laivaan. Onkin siis hiukkasen tulkinnanvaraista käytiinkö Puerto Ricossa lainkaan. Otetaanko hipaisusta? :)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Laivassa mentiin poreilemaan kuumaan porealtaaseen, välillä vilvoiteltiin viileässä uima-altaassa. Kerrankin olisin ehtinyt vesijumppaankin, mutta ohjaaja pelkäsi pientä sadetta ja perui jumpan. Sade lakkasi muutamaksi hetkeksi, mutta kun olin taas kiskomassa housuja päälle ja innoissani menossa maihin, niin sade jatkui.

San Juanissa olisi ollut El Morron linnoitus, jota oli tarkoitus mennä katsomaan. (Huomio kotiin tultua: myös Amazing Racen Suomessa juuri esitetyn tuotantokauden viimeisessä jaksossa kilpailijat käyvät El Morron linnoituksessa. Puerto Ricosta he lentävät Miamiin ja saavat vihjeen juuri siitä sikaripaikasta, missä mekin kävimme katsomassa sikarin valmistusta. Ihana nähdä tuttuja maisemia! :)

Ja Bingo oli sen nimi 

Päivä menikin sitten rennosti loikoillen ja laivan aktiviteetteihin tutustuen. Kävinpä elämäni ensimmäistä kertaa Bingossakin ja taisipa tuo olla samalla myös viimeinen kerta. En oikein päässyt perille mikä koko homman viehätys oli. Lisäksi bingoilijoilla oli joku outo salaseura: useimmat kantoivat kainalossa koiraa, jonka olivat laivan aiempina Bingo-kertoina ostaneet. Koiralle sai sitten kaupan päälle erilaisia arvontalippuja ja ylimääräisiä bingokortteja. Outoa.

Myrsky se on pienempikin myrsky

Iltapäivällä kapteeni päätti viivästyttää lähtöä jonkin verran, koska Karibialla riehui trooppinen myrsky Olga. Itse myrsky oli jo mennyt Puerto Ricon länsipuolelle, mutta myrskyn jälkimainingeissa tuuli oli vielä melkoinen ja aalloillakin oli korkeutta 4-7 metriä. Ensimmäisen meripäivän myrskyyn nähdenhän tämä oli pieni myrsky - oksennuspussi-indeksillä(* mitattuna ehkä puolet aiemmasta. Keinunta oli kuitenkin sitä tasoa, että nappasimme heti merisairauspillerit. Laivan vakautusjärjestelmä pystyi vaimentamaan sivuttaissuuntaista keinuntaa, mutta laivan pitkittäissuuntaiseen keinuntaan vakautus ei pystynyt mitään.

(* Oksennuspussi-indeksi: Tarjolle jätettyjen oksennuspussien lukumäärä / käytävämetri

Neitsytsaaret

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Paikalla

Aamulla saavuimme Jenkkien maaperälle (St. Thomas, US Virgin Islands). Tämän vuoksi laivaan nousi liuta Jenkkien viranomaisia ja jokaisen piti käydä ilmoittautumassa ennen maihinnousua. Aikaa koko laivan läpikäymiseen oli kaksi tuntia, mikä aluksi kuulosti täysin mahdottomalta. Muuta niinpä vaan homma sujui eikä jonotusaika ollut kuin muutaman minuutin. Saisi firma jos toinenkin käydä ottamassa tältä laivalta mallia siitä, miten palveluyritys toimii. Melkeinpä kaikki asiat sujuivat niin jouhevasti, että prosessit on kyllä hiottu kuntoon ja niitä todella käytetäänkin.

Unelmarantaa?

Olimme varanneet kolmen tunnin Magen's Bay Beach –retken. Myös Sally ja Roy olivat varanneet saman retken toisistamme tietämättä. Käytännössä matkoihin ja pariin näköalapysähdykseen meni tunnin verran ja ranta-aikaa oli siis tunnin verran. Saari näytti olevan yksi iso vuori, jonka yli ajeltiin toiselle rannalle. Näkymät huipulta olivat varsin huimat!

Ohut hiekkakaistale oikealla on Magens Bay Beach.

Magen's Bay Beachin kehuttiin saaneen joitain vuosia sitten maailman kauneimman rannan tittelin. Nyt kuulemma joku australialainen ranta on vienyt tämän tittelin, joten meille lupailtiin maailman toiseksi kauneinta rantaa. No, olihan siellä ihan kaunista, mutta ei nyt maailman toiseksi kauneinta. Huomasin illalla, että Discovery channelin Caribbean Cruises –opaskirjan kirjoittajakin tuota titteliä ihmetteli. Meidän nelihenkinen tiimimme ihmetteli sitä, että ranta oli maksullinen. Lisäksi rannan hiekkakaistale oli todella kapea ja vain osa halukkaista mahtui kaivamaan varpaansa hiekkaan.

Kaikesta huolimatta Magen's Bay Beach oli ihan kelvollinen ranta: vesi oli lämmintä ja hiekka sileää ja mukavaa jalan alla. Vedessä lilluessa maisema oli vallan mukava kun molemmin puolin vehreät rannat nousivat jyrkästi ylöspäin. Pieni trooppinen sadekaan ei haitannut, paitsi tietysti jenkkejä, jotka jo tietysti juoksivat äkkiä pois vedestä, etteivät vaan kastu. :)

Muutaman tunnin päästä saaren ainoa vaaleanpunainen taksiajoneuvo vei meidät takaisin satamaan. Kyyti oli parhaimmillaan todella hurjaa: toisella puolella ei ollut ovia eikä turvavöistä tietoakaan. Reunimmaiset saivat pitää tosissaan kiinni, että pysyivät kyydissä. Hurjinta oli se, että samanlaisilla vehkeillä kuskattiin myös lapsia kouluun. Euroopassa tuosta olisi syntynyt varmasti melkoinen haloo. 

Näkymää Charlotte Amelien kaupunkiin, taustalla meidänkin laiva.

St. Thomasin kadut olivat todella ruuhkaisia ja liikenne mateli eteenpäin. Eipä tarjoilijamme Bruno turhaan varoitellut, että laivan suuntaan kannattaa lähteä hyvissä ajoin tahmean liikenteen vuoksi. Laivasta myöhästymisestä kun ei ole kuin yksi etu: harva saa kameraansa sitä kuvaa, missä oma laiva lähtee satamasta. Myöhästyneiden pitää hankkiutua johonkin seuraavista satamista omalla kustannuksella, mutta kuulemma satamassa on yleensä innokkaita matkatoimistoihmisiä tarjoamassa matkoja eteenpäin. Enpä kyllä kuullut, että kenenkään meidän laivasta olisi tätä tarvinnut testata.

Huippujuttu

Vielä ennen auringonlaskua oli hetki aikaa käydä ajelemassa köysiradalla ja katsomassa Charlotte Amelieta ja lähisaaria toisesta suunnasta. Köysiradan lippu laivalta ostettuna maksoi $18. Paikan päältä ostettuna lippu olisi ollut dollarin kalliimpi. Maisemat olivat kyllä mukavat ja positiivista oli se, että ylhäällä oli erilaisia opastauluja, joissa kerrottiin mitä paikkoja näkyy. Ylhäällä oli myös kahvila, ravintola ja erilaisia turistiputiikkeja, joten palvelut olivat ihan kohdallaan.

Charlotte Amelie toisesta suunnasta.

Lahdella oli paljon purjeveneitä.

Nuoriso on jättänyt merkin itsestään.

Vielä ennen laivalle menoa käytiin muutamassa sataman putiikissa. Satamaan rakennettu kauppakeskittymä on kuulemma ihan uusi ja aiemmin ostoksille piti mennä Charlotte Amelien keskustaan muutaman mailin päähän. Valitettavasti putiikit menivät jo viideltä kiinni, vaikka laivamme oli satamassa kahdeksaan asti. Toisaalta päästiinpähän tarpeeksi ajoissa laivaan ja lepäilemään ennen illallista, joka jälleen oli täydellinen.

8. päivä – St. Kitts

Matkustan ympäri maailmaa

St. Kittsiä mereltä.

Vietimme leppoisaa sunnuntaiaamua laivassa loikoillein. Saavuimme St. Kittsiin vasta yhden maissa noin tunnin aikataulusta myöhässä. Tuuli oli niin kova, että laiva piti kääntää toisin päin ennen rantautumista. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta käytännössä tuo toimenpide kesti sen tunnin verran.

Satamasta suunnistettiinkin sitten suoraan Karibian saarien ainoalle, noin 100 vuotta vanhalle rautatielle, joka aiemmin on toiminut sokeriteollisuudessa ja nykyisin kuljettaa turisteja ympäri saarta. Rata on avattu turistikäyttöön noin 5 vuotta sitten ja tätä tarkoitusta varten tilattiin ihan erikseen kaksikerroksiset vaunut: alakerrassa on ilmastoidut tilat, yläkerrassa ilmastoinnin hoitaa tuuli. Aurinkoa ja sadetta vastaan on kuitenkin katos.

Nitisevä, natiseva, huojuva ja koliseva turistijuna

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Veturinkuljettajan mukaan tämä on maailman hitain rautatie: 18 mailin matkaan menee 2 tuntia. Tämä tietysti on turistin kannalta vain hyvä juttu, ehtii katsella maisemia rauhassa. Junassa tarjottiin myös virvokkeita ja viihdytyspuolesta vastasi kolmehenkinen lauluyhtye.

Näkymät olivat vaikuttavat: keskellä saarta kohoavat korkeat vuoret, joiden huiput olivat ainakin tällä kertaa koko ajan pilvien peitossa. Saaren muutamat rannat ovat vulkaanisen maaperän vuoksi mustahiekkaisia. St. Kittsiläisten positiivisesta ajattelutavasta kertoi se, että kun välillä tuli taivaalta vähän vettä, niin he kertoivat, että saarella sitä kutsutaan nestemäiseksi auringonpaisteeksi (liquid sunshine). Ei hullumpi ajatus, vaikkakin voin kuvitella, että aina silloin tällöin ainakin kotosuomessa toivoo aurinkoa muissakin muodoissa.

Ihmisiä näkyi radan varrella yllättävän vähän. Tämän tosin selittänee se, että oli sunnuntai. Lapsia näkyi siellä täällä ja he vilkuttelivat innokkaasti junalle. Heti alussa meille kerrottiin, että lapsille ei saa tarjota junasta mitään. Lapsille halutaan opettaa työnteon ja rahan välinen yhteys eikä siis täällä näkynyt rahaa ker(j)ääviä lapsia lainkaan.

Kaikki pellot olivat täynnä vielä sokeriteollisuuden jäljeltä sokerikasveja. Nyt sokeriteollisuus on loppunut, mutta kasvit kasvavat edelleen. Niinpä hallitus onkin alkanut miettiä, josko kasveja voisi hyödyntää polttoaineen tuotannossa. Ehkäpä joskus saarelta polttoainelaitos löytyykin.

Junareissusta oli tehty myös DVD, jonka jokainen seurue sai mukaansa. Monessa muussa paikasta tuosta olisi saanut maksaa 20-30 dollaria lisää, mutta täällä se oli leivottu matkan hintaan mukaan.

Tantsua

Reissuilla on aina mielenkiintoista nähdä jotain paikallista. McDonalds St. Maartenilla ja KFC Barbadoksella eivät olleet niitä, mitä etsimme. Niinpä ilahduin kovin, kun satamassa lapset ja nuoret esittivät paikallista tanssia perinteisine pukuineen. Koreografia taisi syntyä ainakin osittain paikan päällä, mutta asennetta tanssista ei puuttunut.

Takavarikko

Pakollisten sataman kauppojen jälkeen palasimme laivaan. Laivaan tullessa oli vastassa jo tutut turvatoimet: laivan maksukortilla pääsi sisään ja tietokoneelle ilmestynyttä kortin omistajan kuvaa verrattiin sisäänpyrkijään. Tämän jälkeen tavarat läpivalaistiin ja itse piti kävellä metallinpaljastimesta. Tällä kertaa vesipulloani hölskyteltiin epäillen ja maista ostamamme vatsalääke (lue: alkoholi) otettiin turvatarkastuksen jälkeen takavarikkoon. Tiesimmekin, että alkoholit takavarikoidaan tässä vaiheessa ja toimitetaan viimeisenä iltana hyttiin. Tosin meillä oli myös lähtiessä juomia kun pääsimme Lontoossa World of Whiskies –myymälään. Kun kyselimme lähtösatamassa, että haluaako joku ottaa nämä juomat jemmaan, niin turvatarkastajan kommentti oli vain "Good for you". Eipä siis tuo juomapolitiikka aina niin tarkkaa ollut.

7. päivä – Barbados

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jupinaa ja marinaa

Tämän päivän retkivalinta meni niin metsään kuin on mahdollista: istuimme 4 tunnista suurimman osan aikaa bussissa kuuntelemassa epämääräistä jorinaa kummallisella murteella. Tarkoituksena oli nähdä Barbadoksen kauneutta ja perinnettä. Kyllähän korkeilta paikoilta ihan nättejä maisemia olikin, mutta olisimme pärjänneet paljon vähemmillä hotellimainospuheilla ja muilla jonninjoutavuuksilla.

Päivän ensimmäinen pysähdys oli Farley Hill National Parkissa eli kansallispuistossa. Rakennukset olivat todella huonossa kunnossa ja tilannetta pahensi vielä muutama viikko sitten ollut maanjäristys. Tarjolla olisi siis ollut aito remonttimiehen unelma. Puut ja kasvit sen sijaan olivat upeita – täällä olisi mennyt helpostikin puoli päivää vain ihmetellessä.

Remonttimiehen unelma

Toinen pysähdys oli St. John kirkon kohdalla. Maisemat mäeltä olivat taas upeat. Mielenkiintoisin tuttavuus oli kuitenkin ehkä 150 vuotta vanha tuija, jota nimitettiin elämänpuuksi. Liekö jotain sukua meidänkin pihalla asustaville kaimoille.

Viimeinen pysähdys oli Tyrol Cot Heritage Villagessa. Tämä paikka oli vanha sukutalo, joka oli avattu yleisölle suvun vesojen muutettua pois saarelta. Irtaimistosta löytyi mm. kaksi vanhaa poljettavaa Singeriä. Ulos oli tuotu muutakin vanhaa Barbadoksen perintöä: sepän paja, olkikattoinen talo ja Chattel House, eli talo, joka aina muutettaessa kasattiin ja pystytettiin uudessa asuinpaikassa uudelleen. Mielenkiintoista ja näppärää.

Museon opas kertoi talon historiasta

Singer vuosimallia aika vanha

Siirrettävä mökki

Retken jälkeen emme enää jaksaneet lähteä erikseen kaupungille, sinne kun olisi pitänyt lähteä erikseen taksilla. Niinpä shoppailimme pelkästään satamassa, jonka valikoima oli tosin meille täysin riittävä. Tämä taisi olla yksi suurimmista satamien kauppakeskittymistä.

Jos siis joku on joskus menossa risteilylle Barbadokselle, niin retkeä Beautiful Barbados and Heritage Village kannattaa välttää. Huonon retkivalinnan vuoksi saaresta jäi vähän tympeä kuva. Monet muut taas tuntuvat pitävän Barbadosta yhtenä hienoimmista kohteista. Ehkä siis tällekin saarelle pitää joskus antaa uusi mahdollisuus.

Juhlailta

Ilta olikin vallan hauska: Roy juhli syntymäpäiviään, me juhlistimme vuosia sitten tapahtunutta juttua ja lisäksi nostimme vielä lasillisen synttäreitään viettäneelle siskollenikin, onnea vielä tätäkin kautta! Ilta venähti pitkäksi rupatellessa ja ihmetellessä, miten kolme näin eri ikäistä ja eri taustaista pariskuntaa voikin viihtyä keskenään. En tiedä kuka ja missä pöytäseuran on valinnut, mutta tähän valintaan on pöydässämme jokainen ollut enemmän kuin tyytyväinen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänään oli sitten vuodossa Dominica, joka paljastui kaikessa monimuotoisuudessaan todella positiiviseksi tuttavuudeksi. Olimme varanneet retkeksi "Best of Dominican", eli kaikkea kaikille. Odotukset eivät siis olleet turhan korkealla.

Heti retken aluksi paljastui, että tällä saarella on kuvattu elokuva Pirates of the Caribbean 2. Saarella on 9 yhä toimivaa tulivuorta. Vulkaaninen maaperä ja kostea ilma tekevät saaren kasvistosta todella rehevän.

Retkemme alkoi ajelulla näköalatasanteelle, josta sai kattavan näkymän pääkaupunki Roseauhun. Tämän jälkeen suuntasimme kohti paikallista kasvitieteellistä puutarhaa, joka tosin käytiin valitettavan nopeasti läpi ja kuvausaikaakin jäi vain varttitunnin verran.

Päivän kohokohtana oli vesiputous ja Emerald Pool. Putous on kansallispuistossa, joka kuuluu ainoana Karibian alueen kohteena Unescon maailmanperintöluetteloon. 15 minuuttia vaellusta viidakossa ja olimmekin tämän upean ilmestyksen edessä. Altaassa kastautuminen olisi tarinan mukaan mm. parantanut kaikki taudit, kohentanut potenssia ja pidentänyt elinikää 10 vuodella. Koska meillä ei ollut uikkareita mukana, jäi nämä kaikki vielä kokematta. Palaamme mahdollisesti asiaan.

Oppaamme esitteli meille tarkasti kaikkea mahdollista. Tämä rouva oli todella loistava opas!

Kuuluisa putous.

Takaisin lähtöpisteeseen löydettyämme matka jatkui country clubille, jossa meitä odotti raikastavaa virvoketta ja paikallinen tanssi- ja lauluesitys. Esitys osui aika lailla ytimeen sen jälkeen, kun on laivalla ja muilla saarilla viikon kuunnellut diskobiitin ryydittämiä joululauluja. Come mister taliban, give me some banana (nimim. väärin kuullut sanat ;)

Reissun jälkeen käveleksimme vielä hetken pääkaupungin kaduilla. Vähän väliä vastaan tuli lapsi, joka myi kreppipaperista tehtyjä kukkia, dollarin kappale. Tuotto menee kuulemma lasten koulukirjoihin. Toivottavasti jokunen roponen todella auttaa lapsia koulunkäynnissä eteenpäin.

Dominicalla turismi on vasta alkutekijöissään ja jotenkin touhusta paistaa läpi pyrkimys omaperäisyyteen massaturismin sijasta. Saari on kärsinyt vähintään 10 vuoden välein hurrikaanien tuhoista, eikä ole niin kehittynyt kuin alueen muut saaret. Ihmisten ja luonnon aitous kuitenkin tekivät päivästä matkan vaikuttavimman tähän mennessä. Tänne voisi tulla uudestaankin!

Tässä vielä muutama kuva:

Kaikki banaanit oli muovipussitettu valmiiksi. Lienee helpompi ostaa kaupasta tällaisena. ;)

(Tai sitten pussit vain suojaavat tuholaisilta ja liialta auringonpaahteelta ja muulta vastaavalta.)

Terveisiä Antigualta! Vietimme Suomen itsenäisyyspäivän upealla rannalla, jossa hiekka oli valkoista ja meren aallot löivät rantaan. Suomen kunniaksi kajautimme Maamme-laulun, tosin ilmeisesti aika hiljaa, koska emme saaneet juurikaan huomiota

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kuinka saisin rikki kookospähkinän

Saavuimme Antiguaan St. Johnsin satamaan aamulla yhdeksän maissa. Laivaa oli vastaanottamassa toinen saman firman laiva sekä peltirumpubändi. Harva musiikki kuulostaa niin karibialaiselta kuin tämä kilkutus.

Vietimme puolet päivästä kauniilla valkohiekkaisella rannalla palmun varjossa loikoillen ja välillä meressä uiden. Jos aiemmin reissu ei ole tuntunut lomalta, niin nyt ainakin. Rannalla oli mies myymässä kookosta ja ostimmekin sellaisen: ensin kookosvesi (mitä lie suomeksi, coconut waterista puhuivat) juotiin ja sen jälkeen hedelmäliha syötiin. Jos en olisi tiennyt mitä syön, niin en olisi arvannutkaan. Niin kaukana kaupan kookostuotteet ovat tästä tuoreesta tavarasta. Mielenkiintoinen kokemus! Sama mies myi myös aloe vera –kasvia, jota tunnuttiin käyttävän ihan kaikkeen mahdolliseen. Englantilainen tuttavapariskuntamme tuota ostikin ja kehui sitä kovin hyväksi aurinkorasvan korvikkeeksi.

Lisää tuttuja sävelmiä

Iltaohjelmaan kuului jo tutuksi tulleen kaavan mukaan show ja illallinen. Show koostui tällä kertaa tutuista leffasävelmistä ja oli ihan viihdyttävä. Ennen illallista kävimme vielä ihmettelemässä tietokilpailua. Muuten meni ihan hyvin, mutta ensinnäkään ei kuultu oikein mitään, kun istuimme Kasinon oven vieressä ja jotkut ryökäleet tuntuivat vain voittavan koko ajan. Toisekseen kysymykset olivat välillä hyvin jenkkipainotteisia, joten se siitä. Tosin sitkeästi vastasin ihan kaikkiin kysymyksiin, mutta paperiamme tarkastaneella toisella joukkueella oli hymy aika herkässä…

Illalla söimme jälleen englantilaisen pariskunnan Sallyn ja Royn sekä häämatkalla olevan jenkkipariskunnan (joiden nimet ovat menneet ohi korkealta ja kovaa) kanssa. Tarjoilijamme intialainen Bruno piti jälleen meistä hyvää huolta ja näytti hienon haarukkatempun. Sally juhli syntymäpäiviään ja sai siitä hyvästä kakun. Jostain oudosta syystä lautaselle oli kirjoitettu Hyvää syntymäpäivää Phyllis. Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että Sallyn äidin nimi on Phyllis. Hämärää.

Illalla hytissä meitä odotti tämä sympaattinen otus (tosin ilman aurinkolaseja, mutta silti...):

Auringonnousu

Aurinkolomilla aamut ovat parhaimpia: auringonnousut ovat kauniita ja on mielenkiintoista katsoa, miten pilvet usein haihtuvat tosi nopeasti auringonnousun jälkeen. Niin kävi tänä aamunakin. Katselimme punaista taivaanrantaa omalta parvekkeelta (luksusta!) ja hämmästelimme, miten paljon suolaa voi myrsky ja tuuli mereltä parvekkeelle tuoda.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Aamupalalla kokeneet risteilykonkarit kertoivat, että ensimmäisen päivän myrsky on todella harvinaista ja normaalisti laiva vain lipuu eteenpäin. Yritimme äsken oleilla kannella, mutta tuuli oli edelleenkin niin kova, että esim. lukemisesta ei tullut mitään. Toivottavasti tuuli vielä tyyntyy, että loikoilusta pääsee nauttimaan tosissaan.

Sateenkaaren väriset sormet

Risteilyohjelmasta löytyy kaikkea mahdollista ja joka päivä näyttää olevan myös yksi taidejuttu. Aiemmin oli jo skräppisessio ja tänään monikymmenpäinen joukkio pääsi takaisin lastentarhaan öljyväriliiduilla värittämään. Monet moittivat hommaa sottaisaksi, mutta minä nautin kun pääsin värittämään ja sotkemaan. Hauska väriterapiasessio! Kuvittelin tekeväni kovasti käsitöitäkin täällä. Neuloinkin jo ihan kolme kerrosta, mutta oletteko kokeilleet neuloa paikassa, jossa tuulee niin että tukka lähtee? Minä kokeilin, ei kannata. Ehkä sitten kotona. J

St. Maarten

Saavuimme St. Maarteniin Philipsburgin kapungin satamaan puolisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä eli noin 15.30. Hyppäsimme heti laivasta pois ja ajoimme vesibussilla lyhyen matkan keskustaan. Keskustassa kierreltiin ja hämmästeltiin, miten joku paikka voikin elää pelkällä turismilla. Jokainen kauppa oli turisteille suunnattu ja pelkästään jalokivikauppoja oli kymmeniä. Vaikka päivittäin turisteja saarella onkin hihasta heitettynä 10 000 – 15 000 (paikallisen mukaan 4-8 laivaa päivässä, jokaisessa luokkaa 3000 ihmistä), niin silti täytyy hämmästellä, miten kaikki kaupat tulevat toimeen.

Pääkaupunki Philipsburgin katua, vieri vieressä jalokiviliikkeitä, kelloliikkeitä ja paikallisia käsitöitä.

Matkaa on vähän joka suuntaan jonkin verran tai enemmänkin.

Pääsin myös kastamaan varpaat lämpimään mereen, ihanaa! Harmillisesti emme kuitenkaan ehtineet tutustua St. Maarteniin enempää, emmekä käyneet saaren ranskalaisella puolella. Nyt saaresta jäi hyvin suppea kuva eikä tämän kokemuksen perusteella tunnu olevan mitään syytä palata takaisin. Auringonlasku oli kuitenkin kaunis ja ihmiset ystävällisiä.

Kävelimme takaisin laivalle ja sen jälkeen menimme polskimaan viileään uima-altaaseen ja kiehuvaan porealtaaseen. Eipä tarvinnut unta odotella.

Vietimme kunnon risteilymeripäivää: aamulla kylpylää, iltapäivällä jääshow myöhemmin musikaalishown. Myös ensimmäiset rahat kasinolle on tuhlattu eikä ainakaan vielä tullut ongelmaa, miten saada voitot sijoitettua.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jääshow keskellä Karibiaa kuulostaa aika absurdilta. Vielä hullumpaa on laittaa ihmiset luistelemaan laivassa, jossa jään asento muuttuu jatkuvasti. Toki show oli myrskypäivältä peruttu turvallisuussyistä, mutta kyllä laiva edelleenkin keinuu. Show oli kyllä vallan mukavaa katsottavaa: toinen toistaan hienompia temppuja toinen toisensa perään.

Musikaali tarjosi hauskaa viihdykettä tuttujen musikaalikappaleiden tahtiin. Illan ruokateemana oli venetsialainen ruoka. Listalla oli antipastoa, risottoa ja ihanaa lammasta tiramisua ja muita herkkuja unohtamatta. Tarjoilijat lauloivat 'o sole mio' ja vieläpä aika tyylikkäästi.

Aputarjoilijat laulamassa, päätarjoilijat jossain muualla. :)

2. päivä – merellä

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Illalla oli ohjelmassa kapteenin illlallinen. Koko laiva (tai no ainakin puoli laivaa) oli pynttäytynyt parhaimpiinsa. Ruoka oli erinomaista ja seura mukavaa, vaikkakaan emme koko iltana kapteenia nähneet! Illan kruunasi kahden hauskan kaverin, Marion ja Danielin (suoraan Las Vegasista J ) standup-show. Hassun hauskoja kavereita, en ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti!