9.12.2007

8. päivä – St. Kitts

 

Matkustan ympäri maailmaa

 

 

St. Kittsiä mereltä.

 

 

Vietimme leppoisaa sunnuntaiaamua laivassa loikoillein. Saavuimme St. Kittsiin vasta yhden maissa noin tunnin aikataulusta myöhässä. Tuuli oli niin kova, että laiva piti kääntää toisin päin ennen rantautumista. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta käytännössä tuo toimenpide kesti sen tunnin verran.

 

Satamasta suunnistettiinkin sitten suoraan Karibian saarien ainoalle, noin 100 vuotta vanhalle rautatielle, joka aiemmin on toiminut sokeriteollisuudessa ja nykyisin kuljettaa turisteja ympäri saarta. Rata on avattu turistikäyttöön noin 5 vuotta sitten ja tätä tarkoitusta varten tilattiin ihan erikseen kaksikerroksiset vaunut: alakerrassa on ilmastoidut tilat, yläkerrassa ilmastoinnin hoitaa tuuli. Aurinkoa ja sadetta vastaan on kuitenkin katos.

 

 

Nitisevä, natiseva, huojuva ja koliseva turistijuna

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Veturinkuljettajan mukaan tämä on maailman hitain rautatie: 18 mailin matkaan menee 2 tuntia. Tämä tietysti on turistin kannalta vain hyvä juttu, ehtii katsella maisemia rauhassa. Junassa tarjottiin myös virvokkeita ja viihdytyspuolesta vastasi kolmehenkinen lauluyhtye.

 

 

Näkymät olivat vaikuttavat: keskellä saarta kohoavat korkeat vuoret, joiden huiput olivat ainakin tällä kertaa koko ajan pilvien peitossa. Saaren muutamat rannat ovat vulkaanisen maaperän vuoksi mustahiekkaisia. St. Kittsiläisten positiivisesta ajattelutavasta kertoi se, että kun välillä tuli taivaalta vähän vettä, niin he kertoivat, että saarella sitä kutsutaan nestemäiseksi auringonpaisteeksi (liquid sunshine). Ei hullumpi ajatus, vaikkakin voin kuvitella, että aina silloin tällöin ainakin kotosuomessa toivoo aurinkoa muissakin muodoissa.

 

 

Ihmisiä näkyi radan varrella yllättävän vähän. Tämän tosin selittänee se, että oli sunnuntai. Lapsia näkyi siellä täällä ja he vilkuttelivat innokkaasti junalle. Heti alussa meille kerrottiin, että lapsille ei saa tarjota junasta mitään. Lapsille halutaan opettaa työnteon ja rahan välinen yhteys eikä siis täällä näkynyt rahaa ker(j)ääviä lapsia lainkaan.

 

Kaikki pellot olivat täynnä vielä sokeriteollisuuden jäljeltä sokerikasveja. Nyt sokeriteollisuus on loppunut, mutta kasvit kasvavat edelleen. Niinpä hallitus onkin alkanut miettiä, josko kasveja voisi hyödyntää polttoaineen tuotannossa. Ehkäpä joskus saarelta polttoainelaitos löytyykin.

 

 

Junareissusta oli tehty myös DVD, jonka jokainen seurue sai mukaansa. Monessa muussa paikasta tuosta olisi saanut maksaa 20-30 dollaria lisää, mutta täällä se oli leivottu matkan hintaan mukaan.

 

Tantsua

 

 

Reissuilla on aina mielenkiintoista nähdä jotain paikallista. McDonalds St. Maartenilla ja KFC Barbadoksella eivät olleet niitä, mitä etsimme. Niinpä ilahduin kovin, kun satamassa lapset ja nuoret esittivät paikallista tanssia perinteisine pukuineen. Koreografia taisi syntyä ainakin osittain paikan päällä, mutta asennetta tanssista ei puuttunut.

 

 

Takavarikko

 

Pakollisten sataman kauppojen jälkeen palasimme laivaan. Laivaan tullessa oli vastassa jo tutut turvatoimet: laivan maksukortilla pääsi sisään ja tietokoneelle ilmestynyttä kortin omistajan kuvaa verrattiin sisäänpyrkijään. Tämän jälkeen tavarat läpivalaistiin ja itse piti kävellä metallinpaljastimesta. Tällä kertaa vesipulloani hölskyteltiin epäillen ja maista ostamamme vatsalääke (lue: alkoholi) otettiin turvatarkastuksen jälkeen takavarikkoon. Tiesimmekin, että alkoholit takavarikoidaan tässä vaiheessa ja toimitetaan viimeisenä iltana hyttiin. Tosin meillä oli myös lähtiessä juomia kun pääsimme Lontoossa World of Whiskies –myymälään. Kun kyselimme lähtösatamassa, että haluaako joku ottaa nämä juomat jemmaan, niin turvatarkastajan kommentti oli vain "Good for you". Eipä siis tuo juomapolitiikka aina niin tarkkaa ollut.